top of page

PALVELUT

Miksi homekoira?

 

Koiran hajuaisti on jopa 40 000 kertaa parempi kuin ihmisen. Koiran taito käyttää hajuaistia kehittyy harjoittelemalla ja kirsu kertoo koiralle sitä enemmän mitä se sitä käyttää. Koira haistaa myös täysin näkymättömät vauriot pintoja rikkomat. Homekoira on opetettu ilmaisemaan yleisimmät noin 30 eri homelajia sekä sädesienet. Koira oppii työssään ja koulutuksessa jatkuvasti lisää homelajeja. Homekoiran ilmaisemat paikat vaativat aina jatkotutkimuksen ja näytteenoton.

​

Homekoiratarkastus on tehokas, edullinen ja luotettava tapa paikantaa homevauriot rikkomatta pintoja tai rakenteita. Tarkastuksessa mukana on aina homekoiraohjaajan koulutuksen käynyt ohjaaja, joka tulkitsee ja raportoi koiran havainnot. Homekoiran käynnistä toimitetaan raportti. Raportti on apuna korjausta suunniteltaessa sekä jatkotutkimuksissa. Raportti toimitetaan kahden viikon kuluessa testipäivästä. Muuten homekoirakäynti on aina luottamuksellinen ja raportti jää omaan käyttöösi. Kysy rohkeasti lisää, jos jokin jäi mietityttämään!

 

 Lisäpalveluna tarjoamme ns. matalan kynnyksen analyysin, jossa meille voidaan itse toimittaa 1-3 omaa näytettä (suositeltu koko n. 3 * 5 cm), jotka koulutetut homekoiramme analysoivat. Mikäli koirat ilmaisevat näytteissä jotakin ja kiinteistö halutaan homekoiratarkastuksella tutkia laajemmin, analyysin hinta hyvitetään homekoiratarkastuksemme hinnasta. Huomioithan, että kyseessä on homekoiran hajuerotteluun perustuva lisäpalvelu mahdollisen homekoiratutkimuksen tarpeen kartoittamiseen. Näytteiden analysointi homekoiralla ei korvaa virallisia näytteenottoja ja laboratoriotutkimuksia. Koirat ilmaisevat niille entuudestaan tuttuja home- ja mikrobilajeja ja tarkempaan analyysiin suosittelemme aina laboratorioanalyysiä rakennenäytteistä. Homekoiramme tunnistavat noin 30 eri homelajia ja sekakasvustoja, joten näytteenotto on kuitenkin tehokas ns. matalan kynnyksen palvelu, jolla voit lähteä liikkeelle tutkimuksissa edullisesti ja nopeasti.

​

Yritys

​

Päätoimisesti tarjoan homekoirapalveluita Pohjois-Savon alueella, mutta kannattaa kysyä tarjousta myös kauemmas. Lisäksi tarjoan erilaisia koirankoulutuskursseja erityisesti hajutyöskentelyn parissa, mutta lähden mielelläni kouluttamaan toiveiden mukaan myös erilaisia seuroja tai treeniporukoita. Kysy rohkeasti! Tarjoan myös mahdollisuuksien mukaan yksityistunteja hajutunnistusten osalta sekä kotikäynteinä ongelmakoira- ja kissakoulutuksia. Koirieni kanssa olen harrastanut vuosia nose workia, rally-tokoa, tokoa, näyttelyitä ja agilityä joten osaamista myös eri harrastuslajeista löytyy. Meiltä on mahdollista saada koirien ohella myös kissojen koulutuspalveluita erilaisiin käytösongelmiin. Olen opinnoissani antanut näytön myös kissoilla ja omista kissoista löytyy pitkä historia aina kissanäyttelyistä lähtien.

​

Meillä koirat koulutetaan samalla lailla kuin virkakoirat ympäri maailmaa. Koiramme koulutetaan positiivisesti vahvistamalla ja ne ovat tiimissämme ihmisten kanssa tasavertaisia työkavereita. Kaikki työskentely koiriemme kanssa pohjautuu palkkioon ja koiran vapaaehtoisuuteen sekä runsaaseen harjoitteluun. Koirilla käytetään harjoitushajua, jolla opetellaan perusteet ja vankka pohja etsintään sekä ilmaisuun. Näin voidaan myöskin säästellä koirien terveyttä, kun emme aloita homeella heti pennun kanssa. Koirien kanssa työskennellään ja harjoitellaan siten, että niiden työura olisi paitsi pitkä myös mukava sekä ihmiselle että koiralle. Koiramme ovatkin aina mitä innokkaimpia ja iloisimpia työmiehiä, joita tontille tulee.

​

​

bottom of page